Olen 26-vuotias metsiä töikseen tutkiva triathlonisti. Urheilussa tavoitteenani on menestyminen Xterra-maastotriathloneissa. Aloitin triathlonin vasta vuoden 2005 lopulla. Triathloniin siirryin pyöräilystä. Nuorempana harrastin myös uintia, siten siirtyminen triathloniin oli varsin kivutonta.
Xterra-maastotriathlonit ovat vieneet mennessään. Laji on monipuolinen ja koostuu lajeista, joista pidän. Xterroissa uidaan avovedessä 1500m, maastopyöräillään 30km ja juostaan maastossa 10km. Maastopyöräilytaustan omaavana Xterrat sopivat minulle. Xterrat ovat varsin maastopyöräilypainoitteisia. Viime vuoden menestys lajin Euroopan mestaruuskilpailuissa motivoi entistä kovempaan vauhtiin. Tänä vuonna tavoitteena on Xterran World Tour kilpailuissa pärjääminen. Hyvänä päivänä podium on mahdollinen.
Viihdyn muidenkin ulkoilmalajien parissa ja luonnossa ylipäätään. Urheilun ja työnteon yhdistäminen haastavaa. Työni metsien tutkimuksen parissa Helsingin yliopiston metsävarojen käytön laitoksella mahdollistaa sen, että voin sovittaa työnteon ja harjoittelun hyvin yhteen. Maastopyöräily metsässä on lähes töiden tekemistä. Yliopisto on erittäin hyvä ja joustava työnantaja urheilijalle.
Viime kausi meni hyvin ja sisälsi monia hienoja hetkiä. Niitä tuli kisoissa, mutta etenkin kavereiden kanssa harjoitellessa. Tässä lajissa hieno puoli on se, että tästä nauttii. Jokapäiväinen hyväolo on tärkeää, eikä vain yhden tavoitteen eteen puurtaminen. Tosin hyvät tulokset kruunaavat kaiken...
-Mikko